lauantai 11. kesäkuuta 2016

Vieraita Raumalta

Turun Opintojärjestö oli kutsunut vieraakseen Rauman Opintojärjestön ihmisiä.  Lauantaina 21.5. saimme Raumalta vieraita. Raumalaisilla oli mukana myös oman opintojärjestötyön yhteistyökumppaneita. Turkulaisia aktiiveja oli muutamia isännöimässä vieraita.

Vieraat saivat ensin tutustua opintojärjestömme toimintaan ja tiloihin Manillassa. Taukojumppana annettiin capoeiran brasialaisten sykkeiden vetreyttää lihakset. Turun Opintojärjestöllä on tarjolla mm. capoeira-kursseja.

Mukavaa jutustelua ja yhdessäoloa jatkettiin ravintolalaiva Brunolla, joka kelluu Manillan lähellä Aurajoessa. Brunon ruoka on tunnetusti hyvää ja se ei tälläkään kertaa tuottanut pettymystä.

Vatsat täysinä siirryimme linja-autoon Työväen Turku -kiertoajelua varten. Porukka vitsaili, että pysyykö ollenkaan hereillä, kun vatsa on täynnä ruokaa. Kiertoajelu jouduttiin viemään läpi hieman inprovisoituna, koska samaan aikaan oli kaupungissa Naisten kuntovitonen. Merkittävimmät kohteet saatiin kuitenkin nähdä. Tutustuttiin telakan, kehräämön, sataman kulta-aikoihin. Käsiteltiin voiryöstö ja sen oikeudenkäynti unohtamatta Turun työväenteatteria tai työväentaloakaan.


Turussa oli kansalaissodan jäkimainigeissa punavankileiri, joka sijaitsi vanhan Sirkkalan kasarmin alapuolella Kurjenkaivonkentän varrella.

Muistomerkissä on teksti Te kärsitte toivonne tähden.

Punavankileirin muistomerkki on viralliselta nimeltään Karttapiste 535


Vieraat lähtivät kiertoajelun jälkeen kotimatkalle ilmeisen tyytyväisinä päivän antiin.

kirjoittanut Raili Pajula

Ei kommentteja: